Pidemmälle

Super Veloce on Johannesburgissa, Etelä-Afrikassa toimiva yhtiö, joka on löytänyt markkinaraon. Se valmistaa huippuluokan.

Tom Turcich adoptoi itselleen eläinsuojasta Savannah-nimisen pennun, josta tuli nopeasti miehen sielunkumppani. Kadulla asuva.

Kesämökit vaihtavat tänä keväänä vilkkaasti omistajia, jos alkukevään kaltainen myyntipiikki kantaa pidemmälle.

Koivusaaren metroasema suljetaan remontin vuoksi. Halkeilleen lattian korjaus aloitetaan kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Vasta.

Tampereella pääpaikkaansa pitävän Sisä-Suomen poliisilaitoksen johto on kehittänyt poliisin viestintää (KSML 10.5.).

Suomella on opittavaa korkean teknologian insinööri- ja ammatillisesta koulutuksesta maailmalta, kirjoittaa Juha Purmonen.

Piipaa Mikkeli Piipaa 2016 -leiri. 585 tykkäystä. PIIPAA 2016 -leiri on Uudenmaan pelastusliiton ja Helsingin pelastusliiton järjestämä palokuntanuorten leiri Palotaruksella 17.-23.7.2016. Piipaa piipaa! Poliisit. February 13 · Tiedättekö sen tunteen, kun alkaa

Vapaa-ajan kiinteistöön murtauduttiin Harjunlahdentiellä Joutsassa 10.–12. toukokuuta välisenä aikana. Tiettävästi.

Kaupungeilta ja kunnilta myönnettäviä yksinyrittäjien koronatukia on haettu Satakunnassa varsin maltillisesi. Esimerkiksi.

Hämeenlinnan Härmän epätietoisuus uudesta kaudesta naisten Kakkosessa hälvenee hiljalleen. Elina Jaakonsaari, Anni Konttinen.

Taija Rae A-studio Onnittelu Meemi Kevät Allergia Kevät. Kysymys: Mikä on sanan kevät alkuperä? Vastaus: Kevät on suhteellisen vanha omaperäinen sana. Kaikissa itämerensuomalaisissa kielissä keväästä käytetään samaa sanaa; esimerkiksi karjalassa se on

Tietokonehuijaus on nykyään Britannian yleisin rikos. Britit saavat 21 miljoonaa huijaussoittoa kuukaudessa eli kahdeksan.

Korona on aiheuttanut Suomessakin yli 300 kuolemantapausta, mutta ovatko ne nostaneet Suomen kuolleisuutta normaalitason.

Latela Mustang Latela 2 webisodi: Jätkät vastaan TseiPii – YouTube – 30.4.2014  · Auto ja persoona – Harri Rovanperä & 725 hv Ford Mustang Shelby GT500 Super Snake (Teknavi 2011) – Duration: 2:18.

Jo ainakin 30 maata on ottanut käyttöön mobiilisovelluksen, jonka avulla seurataan ja estetään koronaviruksen leviämistä.

A-studio Onnittelu Meemi Kevät Allergia Kevät. Kysymys: Mikä on sanan kevät alkuperä? Vastaus: Kevät on suhteellisen vanha omaperäinen sana. Kaikissa itämerensuomalaisissa kielissä keväästä käytetään samaa sanaa; esimerkiksi karjalassa se on suomen
Kinkkukiusaus Uunissa Onnittelu Meemi Kevät Allergia Kevät. Kysymys: Mikä on sanan kevät alkuperä? Vastaus: Kevät on suhteellisen vanha omaperäinen sana. Kaikissa itämerensuomalaisissa kielissä keväästä käytetään samaa sanaa; esimerkiksi karjalassa se on suomen

Olisimme Uineet Vieläkin PidemmälleSinfonia Lahti hyppää pyörän satulaan – polkemaan on.

– Sinfonia Lahti hyppää perjantaina 15. toukokuuta pyörän satulaan ja järjestää pyöräilytapahtuman, johon se on kutsunut mukaan.